Yhdistyksen kotisivulle

Ytönkorven kulttuuriseura ry

Ryijy suomalaisessa arjessa

Heljä Saloma, Laitilan käsityökeskuksen neuvoja.

Ryijyssä on loimi, kude ja nukka. Ryijyn voi valmistaa kahdella tavalla, kangaspuissa kutoen tai neulalla ommellen valmiille kankaalle. Ryijyssä loimi on yleensä kalalankaa. Kude ja nukka on kansanomaisissa ryijyissä yleensä villaa. Uusimmissa taideryijyissä on käytetty myös muita materiaaleja esim. pellavaa, paperia jopa metallia.

Sana ryijy tulee muinaisskandinaavisesta sanasta RY, joka tarkoittaa karkeaa ja pörröistä.

Ryijyalueita oli Uusimaa, Satakunta Etelä-Pohjanmaa, rannikkoseutu. ryijy tuli Suomeen Ruotsista.

Suomessa ryijyjä on kudottu 1500 luvulta alkaen. Alun perin ryijyjä on kudottu käyttötekstiileiksi, peitteeksi, rekeen tai veneeseen. Etenkin merellä saaristossa. Ryijyä käytettiin veneissä, koska villaryijy ei kastunut samaan tapaan kuin turkis. Villaryijy lämmitti myös kosteana. Tällaisista ryijyistä käytetäänkin nimitystä saaristolaisryijy. Peiteryijyissä nukka oli pitkää ja taljamaista. Ryijyt kudottiin kapeissa kangaspuissa ja tavallisesti ommeltiin kaksi kapaletta yhteen. Ryijyä käytettiin nukkapuoli alaspäin. Peiteryijyissä oli harvemmin kuvioita. Korkeintaan peitteen reunat ja yläreuna voitiin nukittaa värillisellä langalla ja kuvioida ja kääntää peitteen päälle. Yksinkertaisissa peiteryijyissä voitiin käyttää värillistä pohjakangasta, jonka sidoksena oli vippelä tai ruusukas. Näin peitteestä saatiin koristeellisempi.

1600-luvulla ryijystä tehtiin kaksipuoleinen peite, jossa alapuoli oli kuviotonta pidempinukkaista ja pääli puoli koristeellinen. Koristeellinen kaksipuolinen ryijy oli yleisempi kaupunkien porvariskodeissa. Molemmin puolin nukitettuja ryijyjä tehtiin tavallisesti leveissä kangaspuissa, jolloin kuviot pysyivät hyvin hallinnassa.

Varhaisimmat kuviot olivat vinot ja suorat ruudut, ristit, ja tähdet. Usein ryijyn reunoja kiersi kehykset, jossa oli erilaisia ruutuja kuin ryijyn keskiosassa.

1600-1700-luvunvaihteessa Euroopasta tuli kirjontamallikirjoja. Kirjontamalleja alettiin käyttää myös ryijyjen kuvioinnissa. Eläin ja kukka-aiheet sekä uskonnolliset aiheet tulivat ryijyjen kuviomaailmaan. ryijyn kudontavuosi ja kutojan nimikirjaimet nukitettiin ryijyyn.

Ryijyn värit saatiin luonnosta värjäämällä kasveilla. Värit olivat harmoonisia sopivat toisiinsa. Kasveista keitettiin ensin väriliemi, jossa villat sitten värjättiin. Kasveilla saadaan harmaan, vihreän, keltaisen ja ruskean eri sävyjä. Punertavaa sävyä saatiin mataran juuresta. 1750-luvulla saatiin tuontivärejä, kokenillia (punaista) ja indigoa (sinistä)

1700-luvun loppupuolella ryijyn käyttötarkoitus muuttui, kun vanulla täytetyt peitot tulivat käyttöön. Ryijyjä voitiin käyttää päiväpeitteenä. Ryijyn arvo koristeen voimistui. 1700-luvulla ryijystä tuli enemmänkin juhlissa käytetty esim. morsiusryijy. Morsiusryijyjen kuvioinnissa käytettiin paljon elämänpuu aihetta ja morsian ja sulhanen hahmoja sekä vihkivuotta. Vihkiseremoniasta morsiusryijy seurasi morsiusparin vuoteeseen. Ryijyistä alettiin tehdä yksipuolisia. Myöhemmin 1700-luvulla ryijy nostettiin seinälle. 1800-luvulla saksasta tulleet ruusuaiheet pääsivät suomalaisiin ryijyihin. Kansanomaisten ryijyjen suosio alkoi hiipua pikkuhiljaa.

1900-luvulla kansallisromantiikan myötä suomalainen käsityö heräsi uuteen kukoistukseen.

Akseli Gallen-Kallelaa pyydettiin suunnittelemaan sisustus Pariisin maailmannäyttelyyn Iisris-huoneeseen. Gallen-Kallela suunnitteli Liekki-ryijyn jonka Suomen Käsityön ystävät kutoivat. Gallen-Kallela sijoitti ryijyn penkkipeitteeksi. Ryijy ripustettiin seinälle josta se ylitti penkin aina lattialle saakka. Ryijy sai näin uusia ”käyttötarkoituksia”. Liekkiryijy sai suurta huomiota Pariisissa. Suomen käsityönystävät kutoivat näyttelyn jälkeen Liekkiryijyjä erilaisin variaatioin tilauksesta asiakkaille. Gallen-Kallela suunnitteli Käsityönystäville muitakin ryijyjä, jotka nousivat kansan suosikeiksi.

Alettiin puhua modernista ryijystä. Moderniryijy jaettiin kahteen ryhmään Jugend-ryijyihin ja taideryijyihin.

Jugend-ryijyt tehtiin taas käyttötekstiileiksi penkki tai lattiaryijyiksi. Aiheet tulivat luonnosta hyvin pelkistettyinä. Kasvit, tähdet, eläimet, erityisesti linnut ja oravat

Gallen-Kallelan saaman suosion myötä ryijyjä alkoi suunnitella suunnittelijakoulutuksen saaneet kuvataiteilijat esim. Geselius-Lindgren-Saarinen. 1900-luvulta lähtien tiedettiin kunkin ryijyn suunnittelija. Kansanomaisten ryijyjen suunnittelijoita ei tiedetä.

1920-luvulla kansanryijyt ja ns perinneryijyt nostivat taas päätään. Sen käynnistäjänä oli Hörhammerin ryijykokoelman näyttely. Näyttelyyn oli koottu 114 ryijyä pääosin 1800 luvulta.

Hörhammerin näyttelyn innoittamana talonpoikaistalouksissa kaivettiin ja kunnostettiin vanhat ryijyt vinteiltä ja varastoista ja ripustettiin seinälle.

Näyttelyn pohjalta vuonna 1924 ilmestyi U. T. Sireliuksen tutkimus Suomen ryijyt. Impi Sotavalta ja Toini Nyström laativat sen pohjalta ryijyjen työpiirustusmalliston ja Suomen Käsityön Ystävät alkoi myydä ryijymalleja ja tarvikepaketteja. Malleja julkaistiin värikuvina muun muassa Kotiliesi-lehdessä.

Vanhojen ryijyjen kopiointi-innostus oli valtava. Maalaiskodeissa kunnostettiin vanhat kangaspuut, kaupunkilaisia varten tehtiin uusia kangaspuita. Ne joille kangaspuut olivat liian kalliit tai veivät liiaksi tilaa valmistivat ryijynsä ommellen säkkikankaalle tai kudotulle pohjakankaalle. Ryijyn kutomisesta tuli muotiharrastus. Ryijy ja ryijyn kutominen nosti myös isänmaalista ylpeyttä esi-isien saavutuksista. ryijyjä alettiin taas käyttää sisustustekstiilinä mattona tai seinävaatteena. Ryijyä alettiin taas arvostaa. Erityisen suosituiksi nousivat elämänpuu-ja kukka-aiheiset ryijyt. Tulppaaniryijy oli todella suosittu.

20-30 luvulla erityisesti Impi Sotavalta suunnitteli paljon ryijyjä. Ryijyjen kuviomaailma oli hyvin tyyliteltyä, luonnonaiheet olivat melkein geometrisia. 30 luvun ryijyissä oli tyypillistä kehykset joissa on geomertrisiä kuvioita ja keskellä esittävä osa. Sotavallan aiheita oli esim. elämänpuu.  

Laitilassakin monessa talossa oleva Maamiehenryijy on 30 lukua. Sen on suunnitellut A.W Raitio. Ryijy kuvaa viljelijän vuodenkiertoa kolmena kuvana, kyntö, kylvö ja korjuu. Kehyksissä reunoilla on lyhteitä ja aittoja.

40-70-luvulla vaikuttivat taiteilijat Kirsti Ilvessalo ja Eva Brummer. Kirsti Ilvessalon ryijy Punahilkka voitti kultamitalin Triennaalessa 30-luvulla . Eva brummerin ryijy sai samassa Triennalessa Gran Prix-palkinnon ryijyllä Syyspäivä.

40 –luvulta lähtien kuviot ja värit olivat huomattavasti vapaampia ja voimakkaampia, maalauksellisia. Taiteilija Eva Brummer kehitti erilaisen tavan suunnitella ja valmistaa ryijyjä. hän teki teoksen/taulun/luonnoksen, josta hän yhdessä kutojan kanssa alkoi luoda värisekoituksia ja linjoja miten teos saataisiin mahdollisimman hyvin toteutettuna ryijynä. Samalla alettiin tehdä nukkasekoituksia, jolloin saatiin värien kirjoa laajennettua ja ryijyihin maalauksellisuutta. Ryijyn pinnasta saatiin elävämpi, herkemmät ääriviivat ja valtava värisävyjen rikkaus. Ennen suunnittelija oli tehnyt tarkan työpiirroksen jonka mukaan kutoja oli kutonut ryijyn.

Eva Brummer loi myös niin sanotun reliefiryijyn. Hänen ryijyissään on syvyysvaikutelma. Kuviot näyttävät leijailevan ja toiset kuviot vetäytyvät loitommalle.

50-luvulla suomalainen taideryijy saavutti täysi-ikäisyyden. Suomalaiset taiteilijat saivat useita palkintoja kansainvälisissä näyttelyissä ja ulkomaalaiset taidemuseot ostivat suomalaisia ryijyjä kokoelmiinsa.

Kotimaassa ulkomaiset palkinnot ja arvostus jäivät taka-alalle. Taideryijyjen kysyntä oli Suomessa vähäistä. Sodan jälkeinen jälleenrakentaminen keskittyi välttämättömien käytännön asioiden hankkimiseen. Ryijy oli kallis ja ylellinen sisustusesine. Markkinoilta oli saatavana halvempia kopio- ja kuvaryijyjä harrastelijoilta aikaisemmalta ryijyn kukoituskaudelta. Lisäksi uudemmat taideryijyt koettiin Vuoden 54 Kaunis koti-lehden sanoin ”Uudenaikaiset ryijymme ovat niin merkillisiä, ettei niitä tavallinen ihminen ymmärrä.”

50-luvulla suomalaista taideryijysuunnittelua johti kolme taiteilijaa Kirsti Ilvessalo, Eva Brummer ja Uhra Simberg-Ehrstöm.

Uhra Simberg-Ehrströmin "Metsä" on suurin koskaan kudottu suomalainen ryijy 42 m. Hän suunnitteli Metsä ryijyn Montrealin maailman näyttelyyn. Ryijy on toteutettu ainoastaan värejä, erilaisia nukkasekoituksia käyttämällä. Eri sävyjä on n. 300. Nykyisin ryijy on Helsingin Kaupungintalon edustustilassa.

Vaikka tavallinen kansa ei lämmennytkään uusille moderneille ryijyille. 50-luku oli modernin ryijyn loistokkain aika. Merkittävä noste modernille ryijylle oli vuonna 1956 Suomen Taideyhdistyksen kokoama useiden kymmenien ryijyjen näyttely, joka oli etenkin Norjassa menestys. Näyttely kiersi pohjoismaissa.

60-luvulla jugend tyyli tuli takaisin. 60-luvun taiteilija joukkoon liittyivät mm. Ritva Puotila, Timo Sarpaneva ja Irma Kukkasjärvi

70-luvun jälkeen ryijyt materiaalin kirjo lisääntyi. Käytettiin paperia, metallia, pellavaa. Nukkien pituudet saattoivat vaihdella ryijyn eri osissa. Ryijyn koko ja muoto ovat vapaampia. Ryijyt muuttuivat enemmän jopa veistosmaisiksi taideteoksiksi.

Perinteisellä ryijyllä on tänäänkin paikkansa sisustuksessamme, kodeissamme, julkisissa tiloissa ja kirkollisessa käytössä.

Nykyään Suomen käsityönystävillä, Vuorelmalla ja Pirkanmaan Kotityöllä ovat omat ryijymallistonsa. Heiltä voi tiedustella ryijyjen tarvikepaketteja ja valmiita ryijyjä

Hörhammerin ryijynäyttelyluettelon sanat sopivat hyvin myös nykykoteihin: ”Ryijyt ovat meille kuluneiden vuosisatojen arvokas perintö, jota meidän on senkin tähden suuremmalla hellyydellä hoidettava, koska mennyt aika on meille vain säästeliäästi aarteitaan jakanut. Tätä perintöä on kansan kodeissa vielä suuri määrä, ja ilolla on tunnustettava, että sille varsin monissa taloissa osataankin antaa oikeata arvoa.”